Poikien Futiscup 2018 on nyt pelattu

Poikien Futiscupin alkusarjoissa pelattiin kuusi alkusarjaturnausta, joihin osallistui joukkueita 26 koulusta. 12 parhaiten menestynyttä joukkuetta pääsi lopputurnaukseen, joka pelattiin 3.10.2018 Käpylän liikuntapuistossa varsin syksyisessä säässä.

Koko päivän jatkunut sade ei haitannut poikia, vaan kaikki pelasivat pelit loppuun iloisella mielellä.

FC18 tulokset

Turnauksen voitti Haagan peruskoulu, joka sai mukaansa uudet laatat kylkeensä saaneen kiertopalkinnon ja kutsun keväällä järjestettävään Palloilukarnevaaliin. Toiseksi tuli Lauttasaaren ala-asteen koulu, joka pääsee myös mittelemään Helsingin, Espoon ja Vantaan jalkapallojoukkueita vastaan. Pronssimitalit matkasivat Taivallahden peruskoululle.

IMG_4950

Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistujille! Kiitos myös PHYK:n yläkoululaisille oppilastuomareille.

Alakoululaisten yleisurheilukisat on nyt kisattu!

yukuva

Alakoululaisten yleisurheilukisat on nyt kisattu. Kaiken kaikkiaan Eltsussa urheili yli 1700 3.-6.-luokkalaista oppilasta. Erityisen hienoa on se, että kouluja oli mukana enemmän kuin viime vuonna!

Tulokset on lähetetty koulujen yhteyshenkilöille. Jos koulusi jäi ilman tuloslistoja, olethan yhteydessä sähköpostitse (oppilasurheilu@edu.hel.fi). Kuvia jokaiselta kisapäivältä löytyy oppilasurheilun instasta.

Suuret kiitokset kaikille kisoihin osallistuneille oppilaille, toimitsijana toimineille opettajille ja Haagan ja Pukinmäenkaaren oppilastoimitsijoille!

Nyt kun oppilasurheilun lukuvuosi saatiin käyntiin, on hyvä jatkaa seuraaviin tapahtumiin. Alakoululaisten futisturnaukset ovat käynnissä ja yläkoululaiset puolestaan valtaavat Eltsun kentän lokakuussa.

Nähdään oppilasurheilutapahtumissa!

Futiscup 22.5.2018

futis

Tiistaina 22.5.2018 pelattiin Puksussa 3.-4.-luokkalaisten Futiscup 2018. Turnaukseen osallistui 12 joukkuetta: Haagan peruskoulu (2 joukkuetta), Lauttasaaren ala-asteen koulu, Metsolan ala-asteen koulu, Oulunkylän ala-asteen koulu, Pukinmäenkaaren peruskoulu (2 joukkuetta), Ruoholahden ala-asteen koulu, SYK, SVK, Töölön ala-asteen koulu ja Viikin normaalikoulu.

Aurinkoisessa ja helteisessä säässä nähtiin tasaisia pelejä. Tässä otteluiden tulokset:

Alkulohko A:

SYK – SVK 4 – 0
Viikki – Pukinmäenkaari 2 2 – 1
SYK – Viikki 7 – 0
SVK – Pukinmäenkaari 2 5 – 3
Pukinmäenkaari 2 – SYK 1 – 3
SVK – Viikki 5 – 1

Alkulohko B:

Pukinmäenkaari 1 – Metsola 2 – 3
Oulunkylä – Haaga 1 0 – 5
Pukinmäenkaari 1 – Oulunkylä 7 – 0
Metsola – Haaga1  0 – 0
Haaga 1 – Pukinmäenkaari 1 2 – 2
Metsola – Oulunkylä 4 – 0

Alkulohko C:

Töölö – Ruoholahti 3 – 1
Lauttasaari – Haaga 2 1 – 0
Töölö – Lauttasaari 2 – 0
Ruoholahti – Haaga 2 5 – 2
Haaga 2 – Töölö 2 – 2
Ruoholahti – Lauttasaari 0 – 6

Villi kortti -kierros:

Haaga 1 – Haaga 2 3 – 2
Ruoholahti – Pukinmäenkaari 2 2 – 1
SVK – Oulunkylä 2 – 1
Viikki – Pukinmäenkaari 1 0 – 3

Puolivälierät:

SYK – Haaga 1 1 – 2
Metsola – Ruoholahti 3 – 1
Töölö – SVK 6 – 3
Lauttasaari – Pukinmäenkaari 1 2 – 3

Välierät:

Haaga 1 – Metsola 3 – 0
Töölö – Pukinmäenkaari 1 4 – 3

Pronssiottelu:

Metsola – Pukinmäenkaari 1 2 – 1

Finaali:

Haaga 1 – Töölö 1 – 0 RL

Kiitos kaikille osallistuneille oppilaille ja opettajille sekä Pukinmäenkaaren yläkoululaisille oppilastuomareille!

Kuvia tapahtumasta löytyy oppilasurheilun instasta. Joko seuraat meitä?

Maastojuoksut 15.5.2018

IMG_20180515_121912_719

Alakoululaisten maastojuoksut juostiin Pirkkolassa tiistaina 15.5.2018. Aurinkoisessa säässä kisoissa kirmasi 636 oppilasta. Tulokset on lähetetty kouluille sähköpostitse.

1. luokka tytöt, matka 1,1 km:
1 Paloheinän ala-asteen koulu 4.26,7
2 Pakilan ala-asteen koulu 4.31,4
3 Pakilan ala-asteen koulu 4.44,9
4 Pakilan ala-asteen koulu 4.45,9
5 Suomalais-venäläinen koulu 4.57,2
6 Suomalais-venäläinen koulu 4.57,8
7 Pukinmäenkaaren peruskoulu 5.00,9
8 Pakilan ala-asteen koulu 5.03,9
9 Suomalais-venäläinen koulu 5.05,6
10 Pakilan ala-asteen koulu 5.07,4
1. luokka pojat, matka 1,1 km:
1 Pukinmäenkaaren peruskoulu 4.15,9
2 Metsolan ala-asteen koulu 4.17,9
3 Pakilan ala-asteen koulu 4.21,2
4 Metsolan ala-asteen koulu 4.23,6
5 Suutarinkylän peruskoulu 4.25,7
6 Pukinmäenkaaren peruskoulu 4.27,5
7 Pakilan ala-asteen koulu 4.29,7
8 Pakilan ala-asteen koulu 4.37,4
9 Pukinmäenkaaren peruskoulu 4.40,1
10 Pakilan ala-asteen koulu 4.41,1
2. luokka tytöt, matka 1,1 km:
1 Paloheinän ala-asteen koulu 4.04,1
2 Töölön ala-asteen koulu 4.18,5
3 Pakilan ala-asteen koulu 4.28,9
4 Metsolan ala-asteen koulu 4.29,6
5 Haagan peruskoulu 4.39,3
6 Pakilan ala-asteen koulu 4.40,9
7 Pakilan ala-asteen koulu 4.41,9
8 Ruoholahden ala-asteen koulu 4.42,3
9 Paloheinän ala-asteen koulu 4.45,6
10 Haagan peruskoulu 4.53,1
2. luokka pojat, matka 1,1 km:
1 Töölön ala-asteen koulu 3.57,6
2 Metsolan ala-asteen koulu 4.01,6
3 Metsolan ala-asteen koulu 4.02,2
4 Haagan peruskoulu 4.06,6
5 Pakilan ala-asteen koulu 4.06,6
6 Pakilan ala-asteen koulu 4.07,3
7 Pakilan ala-asteen koulu 4.09,6
8 Pukinmäenkaaren peruskoulu 4.13,8
9 Pukinmäenkaaren peruskoulu 4.14,1
10 Pukinmäenkaaren peruskoulu 4.17,9
3. luokka tytöt, matka 1,1 km:
1 Paloheinän ala-asteen koulu 3.56,5
2 Pakilan ala-asteen koulu 4.07,2
3 Pakilan ala-asteen koulu 4.08,6
4 Paloheinän ala-asteen koulu 4.13,8
5 SYK 4.13,9
6 Paloheinän ala-asteen koulu 4.15,2
7 Töölön ala-asteen koulu 4.15,4
8 Haagan peruskoulu 4.19,2
9 Paloheinän ala-asteen koulu 4.19,9
10 Paloheinän ala-asteen koulu 4.21,5
3. luokka pojat, matka 1,1 km:
1 Haagan peruskoulu 3.41,8
2 Töölön ala-asteen koulu 3.44,3
3 Pakilan ala-asteen koulu 3.44,9
4 Metsolan ala-asteen koulu 3.48,3
5 Töölön ala-asteen koulu 3.51,3
6 SYK 3.51,9
7 Suomalais-venäläinen koulu 3.53,3
8 Meilahden ala-asteen koulu 3.57,1
9 Haagan peruskoulu 3.57,7
10 Ruoholahden ala-asteen koulu 3.58,1
4. luokka tytöt, matka 2,2 km:
1 Meilahden ala-asteen koulu 9.15,3
2 Haagan peruskoulu 10.17,3
3 Paloheinän ala-asteen koulu 10.20,5
4 SYK 10.36,4
5 Meilahden ala-asteen koulu 10.43,2
6 Pihkapuiston ala-asteen koulu 10.46,5
7 Metsolan ala-asteen koulu 10.47,8
8 Metsolan ala-asteen koulu 10.48,0
9 Töölön ala-asteen koulu 11.01,9
10 Haagan peruskoulu 11.02,9
4. luokka pojat, matka 2,2 km:
1 Suomalais-venäläinen koulu 8.52,9
2 Meilahden ala-asteen koulu 8.54,0
3 Haagan peruskoulu 8.55,2
4 Suomalais-venäläinen koulu 9.05,3
5 Haagan peruskoulu 9.06,8
6 Haagan peruskoulu 9.13,8
7 Metsolan ala-asteen koulu 9.14,7
8 Metsolan ala-asteen koulu 9.18,7
9 Pihkapuiston ala-asteen koulu 9.20,5
10 SYK 9.20,9
5. luokka tytöt, matka 2,2 km:
1 Ruoholahden ala-asteen koulu 8.53,9
2 Haagan peruskoulu 9.44,4
3 Haagan peruskoulu 9.46,4
4 SYK 9.46,7
5 SYK 9.47,1
6 SYK 10.00,1
7 Haagan peruskoulu 10.07,5
8 Pakilan ala-asteen koulu 10.13,2
9 Paloheinän ala-asteen koulu 10.16,1
10 SYK 10.23,1
5. luokka pojat, matka 2,2 km:
1 Suomalais-venäläinen koulu 8.46,9
2 Metsolan ala-asteen koulu 8.50,5
3 Pukinmäenkaaren peruskoulu 8.53,5
4 Pakilan ala-asteen koulu 8.57,0
5 Taivalahden peruskoulu 8.58,8
6 Pukinmäenkaaren peruskoulu 9.01,3
7 Töölön ala-asteen koulu 9.03,8
8 Haagan peruskoulu 9.04,9
9 Pakilan ala-asteen koulu 9.07,3
10 SYK 9.16,9
6. luokka tytöt, matka 2,2 km:
1 SYK 8.33,0
2 Haagan peruskoulu 9.06,6,
3 Pakilan ala-asteen koulu 9.24,2
4 Munkkiniemen ala-asteen koulu 9.29,4
5 Suomalais-venäläinen koulu 9.31,1
6 SYK 9.42,9
7 Paloheinän ala-asteen koulu 9.43,3
8 Konalan ala-asteen koulu 9.43,7
9 Suomalais-venäläinen koulu 10.02,6
10 Paloheinän ala-asteen koulu 10.06,6
6. luokka pojat, matka 2,2 km:
1 Pakilan ala-asteen koulu 8.29.8
2 Metsolan ala-asteen koulu 8.30,6
3 Haagan peruskoulu 8.39,3
4 Paloheinän ala-asteen koulu 8.42,0
5 Paloheinän ala-asteen koulu 8.45,4
6 Pakilan ala-asteen koulu 8.46,6
7 SYK 8.48,7
8 Pihkapuiston ala-asteen koulu 8.49,9
9 Paloheinän ala-asteen koulu 9.05,2
10 Pakilan ala-asteen koulu 9.17,0

 

Hiihtokisojen tulokset

20180314_114404

Paloheinässä 14.3.2018 hiihdettyjen kisojen tulokset on nyt lähetetty osallistuneiden koulujen yhteysopettajille. Jos koulunne ei saanut oppilasurheilulta sähköpostia, ilmoitattehan siitä osoitteeseen oppilasurheilu@edu.hel.fi.

Osa palkinnoista on jo toimitettu kouluille ja loput laitetaan postiin oppilaille jaettavaksi.

Kiitos kaikille osallistujille ja onnea kisoissa menestyneille!

Alakoululaisten hiihtokisat 14.3.2018

hiihto.png

Alakoululaisten hiihtokisat hiihdettiin 14.3.2018 Paloheinässä vihdoin pienten vastoinkäymisten jälkeen parin sadan hiihtäjän voimin.

Päivän aikana saimme nähdä iloisia kasvoja, liukkaita suksia ja vikkeliä hiihtäjiä sekä itsensä ylittäviä oppilaita.

Valitettavasti sähköinen tulospalvelu lakkasi toimimasta kesken kisojen, joten Pakilan Veto joutuu laskemaan hiihtäjien ajat manuaalisesti. Toimitamme viralliset ajat ja palkittavien oppilaiden palkinnot osallistuneiden koulujen yhteysopettajille mahdollisimman pian.

Kiitos kaikille osallistuneille oppilaille, kisoissa avustaneille opettajille ja vanhemmille sekä Pakilan Vedolle onnistuneesta päivästä!

Tyttöjen salibandyn lopputurnaus 2018

IMG_20180314_085434_848

Tyttöjen salibandyn lopputurnaus pelattiin Ruskeasuon Arena Centerissä perjantaina 9.3.2018. Naurulta ja itkulta ei vältytty lopputurnauspäivänä ja ottelut olivat tasaisia loppuotteluita myöten.

Otteluiden lopputulokset:

LOHKO A

Merilahti – Pukinmäenkaari 6 – 0
Metsola – Katajanokka 4 – 2
Merilahti – Metsola 7 – 1
Pukinmäenkaari – Katajanokka 5 – 2
Katajanokka – Merilahti 0 – 3
Pukinmäenkaari – Metsola 4 – 3
Välieriin: Merilahti ja Pukinmäenkaari

LOHKO B

Herttoniemenranta – Siltamäki 0 – 2
SVK – Haaga 2 – 3
Herttoniemenranta – SVK 2 – 2
Siltamäki – Haaga 1 – 0
Haaga – Herttoniemenranta 4 – 4
Siltamäki – SVK 0 – 1
Välieriin: Siltamäki ja Haaga

VÄLIERÄT

Merilahti – Haaga 3 – 2
Siltamäki – Pukinmäenkaari 6 – 5 RL

PRONSSI

Haaga – Pukinmäenkaari 1 – 5

FINAALI
Merilahti – Siltamäki 0 – 1

SIJOITUKSET

  1. Siltamäki
  2. Merilahti
  3. Pukinmäenkaari
  4. Haaga

Kiitos kaikille osallistujille sekä Haagan ja Puksun oppilastuomareille!

 

Poikien salibandyn lopputurnaus 2018

928420f8-888b-4687-860e-bf129b555bb3

Poikien salibandyn lopputurnaus pelattiin 8.3.2018 Ruskeasuon Arena Centerissä.

Otteluiden lopputulokset:

LOHKO A

Herttoniemenranta – Metsola 7 – 3
Pihkapuisto – Mellunmäki 4 – 1
Herttoniemenranta – Pihkapuisto 3 – 2
Metsola – Mellunmäki 3 – 6
Herttoniemenranta – Mellunmäki 0 – 6
Metsola – Pihkapuisto 2 – 3
Välieriin: Mellunmäki

LOHKO B

Porolahti – Pukinmäenkaari 4 – 3
Haaga – Puistopolku 8 – 1
Porolahti – Haaga 1 – 11
Pukinmäenkaari – Puistopolku 3 – 5
Porolahti – Puistopolku 10 – 0
Pukinmäenkaari – Haaga 1 – 11
Välieriin: Haaga

LOHKO C

Pakila – Laajasalo 3 – 2
Oulunkylä – Laajasalo 3 – 4
Oulunkylä – Pakila 4 – 5
Välieriin: Pakila ja Laajasalo

VÄLIERÄT

Mellunmäki – Haaga 3 – 4 RL
Pakila – Laajasalo 2 – 3
PRONSSI

Pakila – Mellunmäki 3 – 2

FINAALI

Haaga – Laajasalo 3 – 2 RL

SIJOITUKSET

  1. Haaga
  2. Laajasalo
  3. Pakila
  4. Mellunmäki

Mahtava tsemppi taas kaikilla koko päivän! Kiitos osallistuneille joukkueille ja pelinohjaajina toimineille Puksun ja Haagan yläkoululaisille!

Salibandyn lopputurnaukset

Salibandyn lopputurnaukset pelataan Ruskeasuolla 8.3.2018 (pojat) ja 9.3.2018 (tytöt). Alkusarjaturnauksista tiensä lopputurnaukseen selvittivät:

Pojat
Herttoniemenranta
Metsola
Pihkapuisto
Mellunmäki
Porolahti
Pukinmäenkaari
Haaga
Puistopolku
Taivallahti
Oulunkylä
Pakila
Laajasalo

Tytöt
Merilahti
Pukinmäenkaari
Metsola
Katajanokka
Herttoniemenranta
Siltamäki
SVK
Haaga

Lopputurnausten aikataulu ja säännöt on lähetetty kouluille.

Tsemppiä jokaiselle joukkueelle, nähdään Ruskeasuolla!

 

LXX Pohjoismaiset Koululaiskisat

LXX Pohjoismaiset Koululaiskisat järjestetään Kööpenhaminassa 28.5.– 1.6..2018. Kisojen lajit ovat tyttöjen käsipallo, poikien jalkapallo sekä tyttöjen ja poikien yleisurheilun joukkuemoniottelu. Kutsu karsintoihin on lähetetty yläkouluille ja peruskouluille.

Osallistumisoikeus on v. 2004 tai aikaisemmin syntyneillä Helsingissä asuvilla ja Helsingissä koulua käyvillä oppilailla.

Karsinnat lajeihin järjestetään (tarkemmat tiedot kutsussa):

  • Yleisurheilu torstaina 12.4.2018 klo 14.
  • Käsipallo torstaina 15.3.2018 ja 22.3.2018 klo 14.30 (molemmat tilaisuudet).
  • Jalkapallo tiistaina 13.3.2018 ja 27.3.2018 klo 14 (molemmat tilaisuudet).

 

Lisätietoja

Taina Mastomäki, puh. +358 50 401 3330, taina.mastomaki@edu.hel.fi

Kari Ant-Wuorinen, puh +358 50 401 3254, kari.ant-wuorinen@edu.hel.fi